3.09.2004

Matka uraanikaivoksesta “puhtaaksi ydinsähköksi” seinän pistorasiaan on pitkä. Useissa sen käänteissä syntyy vakavia ympäristövaikutuksia, jotka romuttavat illuusion ydinsähkön puhtaudesta. Ydinvoima tuottaa radioaktiivista jätettä koko polttoaineketjunsa pituudelta, uraaninlouhinnasta ydinjätteisiin. Uraaninlouhinnan ongelmat ovat radioaktiivisten aineiden leviämisen ja pitkä-ikäisyyden takia ainutlaatuisia, eikä ongelmia poisteta väittämällä niiden olevan “samanlaisia kuin muussakin kaivostoiminnassa.”

Uraaninlouhinnan ongelmat eivät juuri ole päässeet nousemaan suomalaiseen ydinvoimakeskusteluun. Merkittävä osa Suomessa käytetyn uraanin elinkaaren haitoista kohdistuu ulkomaille kuten Venäjälle, Australiaan, Nigeriin, Uzbekistaniin ja Kanadaan. Suuri osa ydinvoiman riskeistä jää ydinjätteen muodossa tuleville sukupolville. Vastuu on silti välipanosten ostajalla ja lopullisen tuotteen käyttäjällä, suomalaisilla ydinvoimayhtiöillä.

Nykyiset Suomen ydinvoimalat tuottavat 40 vuoden käyttöikänsä aikana lähes 4 miljoonaa kiloa korkea-aktiivista ydinjätettä, joka säilyy vaarallisena vähintään 200 000 vuotta, yli 10 000 tulevan sukupolven eliniän ajan. Tämän lisäksi uraaninlouhinta-alueille jää Suomen ydinvoimaloiden polttoaineen hankinnan seurauksena 15 miljoonaa tonnia radioaktiivista jätettä, hiekkaa ja liejua, joka on syntynyt uraaninlouhinnan sivutuotteena. Nekin pitää pystyä eristämään ympäristöstä sadoiksi tuhansiksi vuosiksi.

Valitettavasti ydinvoimateollisuuden suojarakennelmat vuotavat jo nyt, muutaman vuosikymmenen jälkeen. Uraanin louhinnan jätteiden radioaktiivisuus ja sen tuottamat pitkäaikaiset riskit erottavatkin sen muusta kaivostoiminnasta.

Uraanin louhinta – taustalla ympäristörikoksia ja ihmisoikeusloukkauksia

Uraani Suomen ydinvoimaloihin louhittiin vuonna 2000 Australian Olympic Damin kaivoksesta, Kanadan Saskatchewanin Rabbit Lakella ja McArthur Lakella, Uzbekistanin Navoista, Nigerin Arlitista sekä Venäjän Krasnokamenskista.

Uraanin louhinta tuottaa erittäin suuret määrät radioaktiivista jätettä. 0,5 kiloa uraania tuottaa tuhat kiloa radioaktiivista jäteainesta: hiekkaa, joka varastoidaan usein satoja metrejä korkeiksi kasoiksi sekä radioaktiivista lietettä, joka syntyy kun uraani erotetaan kiviaineksesta rikkihapolla. 85 % uraanin radioaktiivisuudesta säilyy näissä jätteissä. Jäte sisältää myös raskasmetalleja ja on kemiallisesti hyvin myrkyllistä. (Wise 2001), (EPA 1983)

Laajoista jätekummuista ja liejusta leviää ympäristöön radioaktiivista pölyä ja radon-kaasua, joka aiheuttaa keuhkosyöpää.
Hiekka ja lieju sisältävät erittäin pitkäikäisiä aineita, muun muassa torium-230:ttä ja radium-226:tta, joiden puoliintumisajat ovat 75 000 vuotta ja 1650 vuotta. Nämä aineet puolestaan tuottavat hajotessaan radon-222:ta eli radon-kaasua. Näin uraaninlouhinta-alueet pysyvät radioaktiivisina satoja tuhansia vuosia. (EPA 1983)

Jo nyt pato- ja suojausjärjestelmät ovat pettäneet ja nestemäiset radioaktiiviset jätteet ovat saastuttaneet vesistöjä ja pohjavesiä kaivosalueilla, josta Suomen ydinvoimaloiden uraani louhitaan Venäjällä, Kanadassa ja Australiassa. (Anawa 2001), (Greenpeace 1996), (Wise 1998c) Vuoden 2001 joulukuussa 420 000 litraa radioaktiivista jätettä vuosi ympäristöön WMC yhtiön kaivoksella Olympic Damissa Australiassa. Elokuussa 2001 Kanadan Cameco ydinvoimayhtiön kaivosalueilta havaittiin radioaktiivisen jätteen vuotaneen suoraan Ontario-järveen. Molemmat yhtiöt tuottavat uraania myös Suomeen TVO:lle.

Kilo uraania tuottaa 2000 kiloa radioaktiivista jätettä