Safety scandals
Background
Climate bluff
Cheap nuclear
Waste
Next steps
Act now!

Etusivu > Uraani >

McArthur river, Rabbit lake, Saskatchewan, Kanada (TVO)

3.09.2004

– radioaktiivisen jätteen vuotoja ympäristöön

Kanada on maailman suurin uraanin tuottaja ja viejä. Tärkein kaivosalue on Saskatchewan territorion pohjoisosassa, jossa on peräti kuusi toiminnassa olevaa uraanilouhosta. Ei ole sattumaa, että kaivokset jälleen kerran sijaitsevat syrjäseuduilla ja alkuperäisväestön (Dene ja Cree -heimot) perinteisillä mailla. Tiheämmin asutuilla ja järjestäytyneemmillä seuduilla kaivoshankkeet ovat järjestelmällisesti kaatuneet paikalliseen vastustukseen. (Penna 1997)

Teollisuuden Voima Oy tuo vuosittain 80 tonnia, 25% uraanin tarpeestaan Pohjois-Saskatchewan McArhur River ja Rabbit Lake kaivoksilta. McArthur River tunnetaan poikkeuksellisen rikkaana malmiesiintymänä, jonka jätteet ovat hyvin radioaktiivisia. (Rissanen ja Tarjanne 2001) Pohjavesi virtaa kaivokseen, josta sitä on jatkuvasti pumpattava pois. Kaivosvettä syntyy vuosittain 1,7 miljoonaa kuutiometriä, eli 37 miljoonaa kuutiometriä kaivoksen arvioituna 20 vuoden elinaikana. Tämä vesi lasketaan laskutusaltaiden jälkeen Boomerang Lake -järveen, josta se virtaa eteenpäin vaikuttaen laajalti herkkään vesistöekosysteemiin aina Beaufortin merelle asti.
(Resnikov et al 1996) Myös jätekasojenympäristön pohjavesi on käsiteltävä.

Yhteensä McArthur River:n ja viereisen Key Lake:n kaivoksien toiminnassa päästetään vuosittain 12 miljoonaa kuutiometriä eri asteisesti käsiteltyjä jätevesiä paikallisiin pintavesiin. (Resnikov et al 1996) Kaivosten omistajan, maailman suurimman uraanintoimittajan Cameco Corporationin jätteenkäsittelylaitoksesta on vuotanut radioaktiivista jätettä ja raskasmetalleja suoraan Ontario-järveen. (Reuters 2001)

Radioaktiiviset louhintajätteet tuhansien sukupolvien ongelma

Suureksi ongelmaksi on myös muodostunut kiinteiden kaivosjätteiden suuri volyymi ja niiden läjittäminen. Alueen kuusi kaivosta tuottavat valtavan määrän sivutuotteita, jotka on mahdollisimman tehokkaasti eristettävä ympäristöstään tuhansiksi vuosiksi. Nyt turvajärjestelmät ovat alkaneet pettää ja ympäristövaikutukset ovat nähtävissä. Jätekasat päästävät ympäristöönsä radonkaasua, arsenikkia, nikkeliä sekä muita raskasmetalleja. Radioaktiivinen pöly leijailee tuulen mukana laajoille alueille. Kumulatiiviset vaikutukset järvissä läjitysalueiden ympäristössä tarjoavat synkkiä näkymiä tulevasta. Muun muassa Wolf Laken arsenikkipitoisuus on noin 200-kertainen ja uraanipitoisuus noin 60- kertainen järven “normaalitilaan” verrattuna. (Resnikov et al 1996)

Uraaninlouhinnan vaikutuksista tehdään ympäristövaikutusten arviointi, mutta se on ollut voimakkaan kritiikin kohteena. Kaivosten ympäristövaikutusten arvioinnin ja lupien myönnön suorittaa valtakunnallinen AECB (Atomic Energy Control Board), joka tulkitsee Kanadan YVA-lakia hyvin kapeasta näkökulmasta. Ympäristövaikutusten arviointiin perustettiin asiantuntijapaneeli, jonka piti tehdä arvio kaivosten laajentamishankkeiden vaikutuksista.

Ainoa alkuperäisasukkaiden edustaja päällikkö John Dantouze sekä Manitoban yliopiston ympäristöterveyden professori Dr. Annalee Yassi erosivat ympäristövaikutuksia arvioivasta paneelista vuonna 1996 protestina paneelin työssä esiintyneille puutteille. Kuulemisen käynnistettiin ilman tarvittavaa tutkimustietoa ympäristövaikutuksista sekä välinpitämättömyydestä ilmaistuun huoleen kaivosjätteiden terveys- ja ympäristövaikutuksista. Lisäksi paneelin edelliset suositukset vuodelta 1993 olivat edelleen toteuttamatta. Alueen asukkaiden kuuleminen legitimoi vaihtoehdot, joiden valmisteluun sidosryhmät eivät pääse vaikuttamaan.(Wise 1998)
Neljän Saskachewanin yhteisön pormestarit ilmoittivatkin kuulemisiin pettyneenä vuonna 1996, että näillä alueella ei kuulemisia saa pitää. (WISE 1998)

Pohjois-Kanadan uraanin louhinnan epäkohdat ovat saaneet myös kirkot huolestumaan. Voimattomien syrjäseutujen yhteisöjen asiaa ajaa eri uskontokuntien yhteistyöelin Inter-Church Uranium Committee. Komitea monitoroi kaivostoimintaa ja nostaa esiin kysymyksiä kaivosyhtiöiden ja AECB:n vastuusta niin oikeudessa kuin julkisuudessakin (Penna, P. 1999). Myös Inter-Church Uranium Committee ilmoitti kuulemisia kritisoiden, että se ei osallistu kuulemismenettelyyn vuonna 1996. Samana vuonna alueen piispat vetosivat yhteiskirjeessään Saskatchewan hallituksen puheenjohtajaan Roy Romanow:iin uskottavamman ja luotettavamman ympäristövaikutusten arviointiprosessin puolesta. (Wise 1998)
Hankkeet kuitenkin saivat ympäristöluvan protesteista huolimatta.

Yritykset radioaktiivisten kaivosjätteiden eristämiseksi luonnosta

Uraanikaivoksien tuottamat jätteet pitää eristää sadoiksi tuhansiksi vuosiksi. Onkin suunniteltu esimerkiksi jätealtaiden peittämistä maalla. On kuitenkin epäselvää tunkeutuuko pohjavesi altaisiin ja kestävätkö rakenteet eroosiota.

Koska maalla peittäminen on myös melko kallista, uudemmassa suunnitelmassa altaat peitetään matalalla vesikerroksella. Tämä vähentäisi säteilyaltistusta ja olisi myös halvin vaihtoehto. Pitkällä tähtäimellä menetelmän toimivuus riippuu kuitenkin ihmisen tekemien patorakenteiden toimivuudesta, esimerkiksi siitä
pystyvätkö padot pitämään vesitason samana. (Leight et al 1996)
On erittäin epätodennäköistä, että nämä rakenteet säilyisivät ne sadat tuhannet vuodet, jonka ajan kaivuujätteet ovat vaarallisia. Vuotoja tapahtuu jo nyt. Kanadan Key Lakella tapahtui 100 miljoonan litran radioaktiivisen jätteen vuoto vuonna 1984. (Wise 1999)
Rio Algom yhtiön kaivoksen jätealtaasta Elliot lakelta vuoti vuonna 1993 kaksi miljoonaa litraa saastunutta vettä McCabe järveen (Wise 1996). Elokuussa 2001, Kanadan Cameco ydinvoimayhtiön uraanintuotantoalueelta havaittiin radioaktiivisen jätteen vuotaneen suoraan Ontario-järveen. (Reuters
2001) Cameco tuottaa uraania myös Suomeen TVO:lle. Eroosion vaikutus jätealtaisiin pitää siis pystyä estämään erittäin pitkiksi ajoiksi tai muuten säteilyaltistus kasvaa. Elliot laken kaivosjätteiden arvioidaan aiheuttavan paikallisesti 170-2000 syöpätapausta seuraavan 500 vuoden aikana. (Leight et al 1996)
Tämä riippuu merkittävästi juuri siitä kuinka paljon kaivosjätteet vapauttavat radioaktiivisia aineita vesistöihin ja ilmaan.

Suuria patojärjestelmien vuotoja

2002 Olympic Dam, Australia, 420 000 litraa radioaktiivista jätettä valuu ympäristöön.
2001 Ontario järveen valui uraanintuotannon jätteitä Cameco yhtiön tuotantoalueelta.
1994 Olympic Dam, Australia, Jätepato vuosi yli kaksi vuotta. Vähintään 5 miljoonaa kuutiota saastunutta vettä pääsi ympäristöön.
1993 Kanada RioAlgom yhtiön kaivosjätteitä vuotaa McCabe järveen.
1984 Key Lake, Saskatchewan, Kanada, Cameco, Prosessiveden varastointialtaan vuosi ympäristöön puutteellisen valvonnan takia.
1979 Church Rock, New Mexico, USA, United Nuclear. Padon seinä petti, 370 000 m3 radioaktiivista vettä, 1 000 tonnia saastuneita sedimenttejä vuosi ympäristöön. Rio Puerco -joen sedimentit saastuivat yli 110 kilometrin matkalta.
1979 Union Carbide, Uravan, Colorado, USA, Union Carbide.Padon seinä petti sulavan lumen vaikutuksesta
1977 Homestake, Milan, New Mexico, USA. Homestake Mining Company. Padon vuoto jäteputken halkeaman takia 30 000 m3 vuosi kaivosalueelle.
1977 Western Nuclear, Jeffrey City, Wyoming, USA. Western Nuclear padon pettäminen, 40 kuutiota jätemaata valuu ympäristöön.
1976 Kerr-McGee, Churchrock, New Mexico, USA. Patomateriaalien toimimattomuudesta johtuva patovuoto.
1971 Western Nuclear, Jeffrey City, Wyoming, USA. Patoaltaan vuoto rikkoontuneen jäteputken takia.